Tilausajot
Tilausajoja suoritamme tilaajan ja ryhmän toiveiden mukaisesti.
Olipa määränpäänne kotimaassa, venäjällä, euroopassa tai muissa pohjoismaissa, niin voitte olla varma, että pääsette matkakohteeseenne turvallisesti perille ja takaisin.
Kanssamme voitte sopia yksittäisestä matkasta yhdellä tai useammalla bussilla. Myös pidempiaikaiset yhteistyösopimukset hoituvat kanssamme luontevasti. Halutessanne voimme räätälöidä matkanne juuri haluamillanne palveluilla höystettynä majoitukset, ruokailu, risteilyt yms. yhtiömme matkatoimisto MatkaSavosta.
Huippukalustokaan ei pelkästään tee matkastanne miellyttävää ja turvallista. Vasta kuljettajamme tekee matkan teon mukavaksi ja viihtyisäksi. Kuljettajiemme tehtävä ei ole pelkästään kuljettaa bussia turvallisesti määränpäähän. Palveluun kuuluu luonnollisena osana osaava ja ystävällinen asiakaspalvelu luotettavan ja viihtyisän matkan aikaan saamiseksi.
Kalusto
Tilausajo kalustomme on nykyaikainen.
Kalustomme koostuu 8-66- paikkaisista nykyaikaisista ja hyvin varustelluista busseista. Kokonaiskalustonmäärämme on n.40kpl jakaantuen noin 50/50 isojen ja pienien autojen kanssa. Suurtenkin ryhmien yhteiskuljetukset ovat siis mahdollista ”liikuttaa” kauttamme.
Kalustomme siisteyteen ja toimintavarmuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Pidämme kalustomme aina nykyaikaisena niin, että saatte asiakkaana aina luotettavan matkan.
Ilmastointi joka tekee matkan teosta viihtyisän löytyy kaikista tilausbusseistamme. Matkustamon istuimet ovat varustettu monipuolisilla säädöillä viihtyisyyden takeeksi.
Busseissa on vaihtoehtoisesti joko kahvin-/ vedenkeitin tai minikeittiö matkaeväitä varten. Jääkaappi ja wc ovat mukana luonnollisesti.
Videot tai dvd-laitteet mahdollistavat valitsemanne elokuvien esityksen matkalla. Mikrofoni ja cd- radiot löytyvät kaikista busseista.
Inva-ja paarikuljetukset
Palveluumme kuuluu myös erityisryhmien tarvitsemat kuljetuspalvelut.
Busseissa on auton koosta riippuen tilat 2-6 pyörätuolin lisäksi 5-14 saattajalle / avustajalle. Nämäkin automme ovat tietenkin ilmastoituja ja viihtyisästi sisustettuja.
Käytössämme on tällähetkellä 8 kpl pyörätuolikuljetuksiin soveltuvaa inva-autoa. Inva-autoja ajavat kuljettajamme ovat kokeneita toimimaan erityisryhmien kanssa. Autoissa on joko invaliuska tai invahissi pyörätuolien kyytiin ottamista varten.
Suoritamme myös kiireettömiä paarikuljetuksia monitoimipaareilla, joissa on runsaat säätömahdollisuudet mukavan asennon löytämiseksi niissä matkustavalle asiakkaalle. Paareja meillä on käytettävissä 2 kpl. Autoissamme on paarien lisäksi hyvin tilaa myös asiakkaan tavaroille tai saattajalle. Paarimahdollisuuden omaavia autoja käytettävissänne 4kpl.